Hoivayhtiö Esperi Caren Kristiinankaupungin yksiköstä todetut vanhustenhuollon laiminlyönnit järkyttävät ja syystä. Esille on noussut uusia epäilyksiä vastaavista laiminlyönneistä eri puolilta Suomea. Laitoshoitoa tarvitseva vanhus tai vammainen on avuton, ellei kukaan pidä hänen puoliaan. Kuitenkin täysi ihmisarvo ja -oikeudet kuuluvat myös hänelle. Se tarkoittaa riittävää arkista hoivaa ja virikettä, turvallisuutta.
Kilpailutuksissa moni kunta valitsee hyvän laadun sijasta matalimman hinnan. Näissä kilpailutuksissa järjestöjen ylläpitämät, elämänlaatuun panostavat pienet yksiköt usein häviävät ja lopulta ne ostetaan suuremman yhtiön toimesta. Kilpailutuksessa asetetun hoitajamitoitusten määrittelyn jälkeen alkaa laskelmointi, miten laki sallii vielä hiukan alentaa mitoitusta käytännössä. Ongelmallisissa hoivayksiköissä vanhusten ja vammaisten hoivaa on vastuutettu haamuhoitajille, eli hoitohenkilökunnalle, jota ei joko oikeasti ole tai joka ei käytännössä osallistu vanhuksen hoitamiseen.
Paperilla ja verkkosivuilla kaikki näyttää hyvältä, mutta vanhusten, lasten ja nuorten arjesta puuttuu se inhimillinen tuki, ne auttavat kädet, jotka hyvinvoinnin luomiseen tarvitaan. Hyvinvointi syntyy lähellä. Sen luomiseen tarvitaan oikeaa ihmistä.
Hyvä, että julkinen paine pakottaa nyt korjaamaan vanhusten elämänlaatua. Samalla on surullista todeta, että julkinen päätöksenteko ja valvonta ovat osoittautuneet hampaattomiksi estämään laiminlyöntejä ennalta. KD:n viime keväänä aloittama kansalaisaloite vanhusasiavaltuutetun viran perustamiseksi jäi vaille laajempaa poliittista tukea, mutta idea on nostettu nyt uudestaan esille. Keskeinen kysymys on, millä yhteiskunnallisella mekanismilla varmistetaan, että ihmisarvoinen vanhuus on turvattu jokaiselle.
Vanhusten ja vammaisten hoiva ei ole ainoa, missä vastuuta siirretään haamutyöntekijöille. Mitoituksia vastaan laskelmoidaan yleisesti myös varhaiskasvatuksessa. Lasten ryhmäkoot ovat viime vuosien päätöksillä kasvaneet. Mutta tämäkään ei tunnu riittävän, sillä jopa siivoojia ja keittiöhenkilökuntaa on laskettu mukaan mitoituksiin. Sairastuneita työntekijöitä ei aina korvata sijaisilla ja väliaikaisen hoitajavajeen sallivaa pykälää venytetään äärirajoille. Samoin lasten ja työntekijöiden hermoja.
Haamutyöntekijöitä esiintyy myös siellä, missä laki tai kilpailutus ei määrittele mitoitusta. Ammatillisessa koulutuksessa haamuopettajat hoitavat elinkeinoelämän tärkeimmän resurssin, eli tulevien työntekijöiden koulutuksen vaikkapa lähettämällä opiskelijat suihkulähdettä katsomaan.
Lastensuojelussa lapsiasiakkaiden määrä sosiaalityöntekijää kohden on paikoitellen niin korkea, että häntä ei tarvittaessa tavoita. Haamusosiaalityöntekijä esiintyy nimenä paperissa. Liiallisen työkuorman uuvuttama työntekijä näkee ehkä peiliin katsoessaan itse sen haamun, jota nuori ei pääse näkemään. Kouluissa erityisopettajien haamut antavat tukea opettajille, joiden luokkiin on integroitu erityisoppilaita.
Paperilla ja verkkosivuilla kaikki näyttää hyvältä, mutta vanhusten, lasten ja nuorten arjesta puuttuu se inhimillinen tuki, ne auttavat kädet, jotka hyvinvoinnin luomiseen tarvitaan. Hyvinvointi syntyy lähellä. Sen luomiseen tarvitaan oikeaa ihmistä.
Haamutyöntekijät on luotu kovassa talouspaineessa, on kyse sitten kunnasta tai yksityisestä. Mutta onko haamutyöntekijä tuottava? Esimerkiksi työllisyyspalveluissa ollaan jo siirtymässä takaisin yksilölliseen kohtaamiseen, koska on huomattu, että ihmisten käsitteleminen massoina on tehotonta ja siksi kallista. Lastensuojelussa riittämätön resursointi lisää kustannuksia, kun lapset ja heidän perheensä jäävät pyörimän järjestelmän rattaisiin saamatta tarvitsemaansa apua.
Vanhus tarvitsee ihmisen tuottamaa hoitoa sekä aikaa kohtaamiseen ja virikkeelliseen toimintaan. Ammatillisessa koulutuksessa ollaan saman totuuden edessä: nuori tarvitsee aikuisen aikaa ja kohtaamista. Inhimillinen pääoma ei siirry eikä työelämän vaatima osaaminen synny omaehtoisella opiskelulla. Varhaiskasvatusta saava lapsi tarvitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi kasvaakseen tasapainoiseksi koululaiseksi ja lopulta aikuiseksi. Entä jos ihminen onkin rakennettu niin, että inhimillinen kohtaaminen luo myös taloudellista hyvää?
Comments are closed.