Arvostamamme valtuustokollega Elisa Lientola (vas.) vastaa railakkaasti (ESS 31.1.2025) koululaisten iltapäivätoimintaa puolustavaan kirjoitukseemme (ESS 24.1.2025). Valtuutettu Lientolaa voi kiittää johdonmukaisesta politiikasta sivistyspalvelujen puolustamisessa ja niiden vaatimien rahoitusratkaisujen esittämisessä, joista pitkälti olemme valtuustossa olleet samaa mieltä.
Vasemmistoliiton valtuutetut kannattivat alkuperäistä talouden tasapaino-ohjelmaa, jossa sivistyksestä leikataan vähemmän, aivan kuten allekirjoittaneet ja koko Kokoomuksen valtuustoryhmä. Lahdessa eivät oikeistopuolueet olleet SDP:n kanssa samaa mieltä, toisin kuin Lientola väittää. Lapsilta ja nuorilta enemmän halusivat leikata Sosiaalidemokraatit. Kaksia rattaita tarjotaan, mutta niille talli sijaitsee Hämeenkatu 7:n toimistolla.
Veronkorotuksista rahoituskeinona näkemyksemme eroavat Lientolan kanssa selkeästi. Veronkorotukset eivät ole ratkaisu – ne vain heikentäisivät Lahden vetovoimaa ja elinvoimaa. Ehkä tämän kannan Lientola näkee monilla rattailla ajamisena? Toisesta näkökulmasta katsottuna se on vaikeiden taloushaasteiden tunnistamista ja tunnustamista ja eri tavoitteiden yhteensovittamista. Sama vaikea haaste koskee valtiontaloutta. Piikki ei ole auki.
On vastuullista sekä tunnistaa välttämättömät säästötarpeet
että puolustaa vaikuttavia palveluita.
On ikävää, että Lientola ei näe mitään hyvää hallituksen koulutuspoliittisissa uudistuksissa, kuten oppimisen tuen suuntaamisessa lomakkeiden täyttämisen sijaan oppilaalle annettavaan tukeen ja alaluokille lisätyissä äidinkielen ja matematiikan tunneissa. Edellinen hallitus ei saanut näitä kaivattuja uudistusta tehdyksi, mutta toteutti kuitenkin ministeri Li Anderssonin johdolla laajennetun oppivelvollisuuden – ilman riittävää rahoitusta kunnille ja ilman oppimisen tukea toiselle asteelle.
Lahden taloushaasteet juontavat juurensa edellisen hallituksen tekemiin hyvinvointialue- ja työllisyyspalvelu-uudistuksiin, jotka jättivät kaupungille 50 miljoonan euron rakenteellisen alijäämän rahoitusratkaisun ollessa epäkelpo. Tästä valtuuston vasen laita vaikenee täysin.
Kokoomus ja KD ovat esittäneet vaihtoehtoja kouluverkkoratkaisuihin. Puolustamme sijainniltaan erinomaista Kirkonkylän koulua, jonne voitaisiin keskittää muuntojoustavia toimintoja. Mukkulan monitoimitaloon esitimme edullisempia vaihtoehtoja ja kirjaston toteutuksen osalta lisäharkintaa. Miten asiat liittyvät toisiinsa? Kouluverkko vaatii päättäjiltä aktiivista seurantaa ja rohkeitakin uusia linjauksia. Kohtuullistuneet investointieurot helpottavat tulevina vuosina sivistyksen käyttötaloutta. Pienemmällä rahalla saadaan enemmän vaikuttavuutta.
Iltapäivätoiminnalla on myönteisiä työllisyys- ja elinvoimavaikutuksia. On vastuullista sekä tunnistaa välttämättömät säästötarpeet että puolustaa vaikuttavia palveluita. Iltapäivätoiminta on juuri tällainen: 850 000 euron vuosibudjetilla tavoitetaan käytännössä koko ikäluokka.
Lahdessa oikeisto puolustaa elinvoimaista ja kasvavaa kaupunkia, jonka kulmakivi on perusopetus.
Sonja Falk
Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja (kd)
Toni Putula
Kaupunginhallituksen 3. varapuheenjohtaja (kok)
Lahti
Yhteinen vastine valtuutettu Elisa Lientolan (vas.) kirjoitukseen on julkaistu verkossa 8.2.2025 ja paperilehdessä 13.2.2025.
Comments are closed.