Talouden tasapainotustoimia viedään paraikaa käytäntöön lautakunnissa linjattavien käyttösuunnitelmien kautta. Talouden sopeutukset ovat välttämättömiä, mutta samalla on olennaista tehdä arvovalintoja. Valtuuston päätökset linjaavat jo pitkälle käytettävissä olevia vaihtoehtoja. Paljon on silti jätetty valtaa myös lautakunnille.
Perusopetusta on suojattu valtion talouden säästötoimilta. Hallitus on jopa kasvattanut perusopetuksen resursseja lisäämällä äidinkielen ja matematiikan tunteja alaluokkien tuntikehykseen sekä uudistamalla ja vahvistamalla oppimisen tukea.
Muiden palvelualueiden tavoin perusopetukseen kohdistuu Lahdessa tästä huolimatta säästöpaineita johtuen siitä, että hyvinvointialueuudistus ja työllisyyspalvelu-uudistus eivät kohdelleet rahoituksen osalta Lahtea hyvin. Molempien yhteisvaikutuksesta syntyi yli 50 miljoonan euron rahoituksen ja velvollisuuksien välinen vuosittainen epäsuhta, rakenteellinen alijäämä, jonka kattamiseksi kaikki palvelualueet joutuvat osallistumaan sopeutukseen.
Lahdessa syksyn budjettivalmistelussa esille on nostettu mahdollisuus koululaisten iltapäivätoiminnan vähentämiseen. On jopa väläytelty iltapäivätoiminnan lopettamista kokonaan, se kun ei ole lakisääteinen palvelu, mutta näin tiukalle kannalle ei onneksi ole virkavalmistelussa päädytty. Huoli toiminnan jatkuvuudesta on silti aiheellista sanoa julki.
Lahti on aiemmin profiloitunut lapsiystävällisenä kaupunkina ja näin pitää olla myös jatkossa.
Koululaisten iltapäivätoiminnan kulut ovat Lahdessa vuositasolla kaikkiaan 850 tuhatta euroa. Käytännössä koko ekaluokkalaisten ikäluokka on palvelun piirissä. Palvelu on edullinen ottaen huomioon sen kattavuuden ja vaikuttavuuden.
Lahti on aiemmin profiloitunut lapsiystävällisenä kaupunkina ja näin pitää olla myös jatkossa. Lahti on lapsiperheille mahtava asuinpaikka nyt ja tulevaisuudessa. Iltapäivätoiminta on keskeinen palvelu, jolla tuetaan perheen ja työn yhteensovittamista ja arjen sujuvuutta.
Iltapäivätoiminnalla on myönteisiä työllisyys- ja elinvoimavaikutuksia, mutta ennen kaikkea se on lasten etu. Pienimmät koululaiset tarvitsevat tutkitusti aikuisen aikaa. Heille ei ole hyväksi viettää arjesta pitkiä aikoja yksin kotona. Koululaisten iltapäivätoiminnan jatko on turvattava, kun sivistyslautakunta linjaa käyttötaloussuunnitelmasta.
Sonja Falk
Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja (kd)
Toni Putula
Kaupunginhallituksen 3. varapuheenjohtaja (kok)
Lahti
Yhteiskirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 24.1.2025.
Comments are closed.