Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamista tarvitaan. On hyvä, että Päijät-Hämeessä uudistustyö on omaehtoisesti jo hyvässä vauhdissa ja oikeilla askelmerkeillä. Samalla maan hallitus rakentaa omaa malliaan valtakunnallisen sote-uudistuksen läpiviemiseksi. Pohjaehdoiksi uudistukselle hallitus on asettanut 18 maakuntaa sekä nyt viimeiseksi laajan valinnanvapauden periaatteen, jonka toteuttamiseksi koko sote-sektori ajettaisiin yritysmaailman muottiin aina palveluja tuottavia kansalaisjärjestöjä myöten.
Muistin virkistämiseksi todettakoon, että koko uudistuksen alkuperäiset tavoitteet olivat 1) sujuvat palveluketjut perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen integraation kautta, 2) kansalaisten yhdenvertaisuus palveluiden saatavuudessa sekä 3) kolmen miljardin euron säästöt kulujen kasvusta vuoteen 2029 mennessä. Lukuisat asiantuntijat varoittavat, että juuri nämä tavoitteet uhkaavat vaarantua hallituksen paaluttamien ehtojen vuoksi. Ovatko poliittiset oheistavoitteet ottamassa niskalenkin valtakunnallisesta sote-uudistuksesta?
Kaavaillussa valinnanvapausmallissa julkisillekin sote-palveluntuottajille tulisi yhtiöittämispakko. Yhtiössä valtaa käyttää yhtiöhallitus – ei hyvinvointikuntayhtymän valtuusto tai maakuntavaltuusto. Piste sille, joka huomaa himmelin. Joulun lähestyessä himmeleitä ei sovi liiaksi moittia, mutta potilaan kannalta ikävää on se, että sujuvat hoitoketjut ovat erittäin hankalia toteuttaa erillisten yhtiöiden tuottaessa hoivapalvelut. Siis paljon puhuttu integraatio on vaikea toteuttaa tällä mallilla. Sinänsä kannatettavaa valinnanvapautta olisi järkevämpi vahvistaa esimerkiksi laajentamalla palvelusetelin käyttöä. Koko sote-sektorin perinpohjainen mylläys ei ole tarpeen eikä hyödyksi.
Hallitus on myös aikeissa jättää maanlaajuisen palvelulupauksen määrittelemättä ja antaisi tämän tehtävän sote-alueille itselleen. Köyhä sote-alue siis voisi lähtökohtaisesti tarjota vähemmän palveluja kuin rikkaampi alue. Onko tämä yhdenvertaisuutta? Kaavailtu malli pikemminkin syventäisi eriarvoisuutta. Valtakunnallinen palvelulupaus on luovuttamaton edellytys koko sote-uudistukselle.
Kaavaillussa rahoitusmallissa näyttää olevan valuvika, joka eriyttäisi palveluja ja väestöä myös sote-alueiden sisällä. Palveluiden tuottajat saisivat asiakkaiden määrään ja mahdollisesti asiakkaiden hyvinvointiriskiin perustuvan kiinteän korvauksen. Vaikuttaa siltä, että yrityksille olisi taloudellisesti kannattavaa houkutella asiakkaikseen henkilöitä, jotka käyttävät perustason sote-palveluita mahdollisimman vähän. Valinnanvapaus tarkoittaisi siis ennen kaikkea yritysten vapautta valita asiakkaansa. Palveluja enemmän tarvitsevat sen sijaan ohjautuisivat julkiselta omistuspohjalta tuotettuihin palveluihin. Samalla palvelujen taso eriytyisi. Vaikka kermankuorinnan vaarasta on puhuttu julkisuudessa jo paljon, hallitus ei ole esittänyt uskottavia keinoja sen estämiseksi.
Tavoitteista viimeinen, eli kolmen miljardin säästö on yhtä uhanalainen tässä yhtälössä kuin muutkin alkuperäiset tavoitteet. On vaikea osoittaa, miten voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä rakentamalla maahamme täysin uusi hallinnontaso, maakunnat, ellei sitten säästöjä saada aikaan potilaita suoraan kurjistavilla ratkaisuilla. Hallinnon paisuttaminen ei takaa parempaa palvelua kansalaisille. Pikemminkin se syö palveluun tarvittavia resursseja, eli hoitavia käsiä.
On selvää, että sote-uudistus tarvitaan mutta ennen kaikkea tarvitaan hyvin tehty uudistus. Se on tehtävä asiakaslähtöisesti, hallintoa paisuttamatta. Uudistuksessa on taattava kansalaisille sujuvat hoitoketjut perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraation kautta ja sen on kannustettava panostamaan kansalaisten hyvinvointiin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. Valinnanvapaus on toteutettava maltillisella mallilla, joka lisää asiakkaiden valinnanvapautta mutta säilyttää pienten yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden toimintamahdollisuudet sekä lisää kansalaisten yhdenvertaisuutta.
Comments are closed.